Sida 3

Ko noi uutiset o nii harvassa nii näistä Sanomista pakkaa tulemahan
vähä niin ko pakinan tapasta juttua - kulluuha se aika niiki - hulluja
juttuja lukiessa.

Leivän hakua ja huonoo tuuria

Tull tässä mielee että ko enne vanhaa Suomest lähettii Ruotti töihi nii
sillo pit aina mennä mahottoma hyvi. Tultii lomille, ommaa kyllää,
näyttää mite hienost sitä pärjää ulukomailla. Vähintää Volovo oli alla,
ja jos se ol viimestä mallia nii sen paremp ol männy kotikylä poijalla.
Papparaiset kehu kilipaa että kyll se meijä poika o aika peto, siellä se
vaa ulukomailla - joo.

Tiätäs vaa kui hyvi sillä kotikylän poijaalla oikeestaan män, auto
velaks jot kaurapuuroll joutu elämää, sit kaik suomalaiset juopot
houkuttelemas vaik mihi. Ykskaks ei ollu autoo eikä muutakaa,
mahottomast vaa velkaa. Ja kaikk ne hyvät kaverit ol kadonnu ko
pieru saharaan. Se kotikylän sankari hävisi sen silosen tien - ei
kuulunu eikä näkyny, ja kuka sitä nyt kylän sankaria jostakin
juopporemmistä älyää hakea. Papparainenki hiljeni vuosievarrella ja
muutti puhheeaihetta aina ko pojast tul assiaa.

Mitä myö tästä opimma? Jotkut ei opi mittää - varsinkaa seuraava
sukupolovi.

Kaikki vanhempie virheet pittää tehä uuvestaa, siithä sitä oppii. Sitä
ko olis viisaampi ja kuuntelis vanhempia nii se tulis takuulla
halavemmaks.

Tämä ol nyt Ruottissa yli kolomekymmentä vuotta asunee
siliminnäkijä kertomus mite monelle kävi: Liia kaukana kottoo - ei
ollunna kukkaa vahtimassa ja liian isot luulot ittestää, ja sitte vielä ko
ei viittinnä opetella ulukomaankieltä nii sitä ol iha siinä omassa
porukassa kiinni. Ja kuka se enempi Suomalaista turvenuijaa polokee
ko toine Suomalaine. Näi o saumat. Aina ollu ja tulee olemaa vastaki.